Paštut

Afganistanissa paštut muodostavat nykyisin arviolta 38,5 prosenttia väestöstä^[1] ja Pakistanissa noin 17,9 prosenttia.^[2] 2000-luvun alussa arvioitiin Afganistanin paštujen määräksi noin 11 miljoonaa ja Pakistanin määräksi 25 miljoonaa.^[3] Pakistanin ja Afganistanin paštualueet jakaa niin sanottu Durand-linja, joka solmittiin aikanaan Afganistanin ja tuolloin Intian niemimaata hallinneiden brittien välillä.^[4] Pakistanissa paštuja on lukumääräisesti enemmän, mutta maan suuremman asukasluvun takia koko väestöstä he muodostavat Afganistania pienemmän vähemmistöosan. Afganistanissa paštut asuttavat etenkin maan itä- ja eteläosia. Pakistanissa heitä asuu maan länsi- ja pohjoisosissa.^[5] Paštutaustaisia maahanmuuttajayhteisöjä on myös esimerkiksi Iranissa, Intiassa ja Persianlahden maissa.^[1]

Paštujen perimätiedon mukaan he polveutuvat Israelin kuninkaan Saulin Afghana-nimisestä pojanpojasta.^[3] Todellisuudessa paštuilla ei ole yhtenäistä alkuperää, vaan nykyiset paštut ovat muodostuneet useiden taustaltaan erilaisten ryhmien omaksuttua historiansa aikana paštuidentiteetin ja kielen. Tyypillisesti ryhmät ovat sulautuneet paštuihin ryhmien välille muodostuneiden sukulaisuussuhteiden kautta.^[5] Paštujen historiallisena ydinalueena on pidetty Sulaimanvuoristoa, jossa lienee kuitenkin aikanaan ollut useita iranilaisia kansaryhmiä. Lähialueella vaikuttaneet hallitsijat palkkasivat alueen asukkaita sotilaiksi armeijoihinsa, ja heitä taisteli esimerkiksi hindulaisten radžputien ja islamilaisten ghuridien armeijoissa 1100-luvun loppupuolella. Kaikki eivät siis liene vielä silloin omaksuneet islamia. Vuoriston eri kansanryhmät sulautuivat ajan myötä paštuihin, ja samalla persiankielinen nimitys afgaani alkoi viitata nimenomaan paštuihin. Kun alueesta tuli osa Delhin sulttaanikuntaa, paštut alkoivat nousta merkittäviin asemiin valtakunnan hallinnossa. Sulttaanikunnan loppukaudella Bahlul Lodi perusti paštutaustaisen Lodien dynastian, joka hallitsi sulttaanikuntaa vuoteen 1526 saakka.^[6]

Timuridien kaudella paštuista muodostui myös Afganistanin alueen hallitseva kansanryhmä. Muutos tapahtui ilmeisesti muuttoliikkeenä, jota ei kuitenkaan tunneta kovin selvästi. Paimentolaisuutta harjoittaneet paštut vaelsivat ensin Kandahariin ja sieltä edelleen Kabuliin ja Khaibarsolan läpi Peshawariin. Samalla heihin sulautui paikallisia kansoja.^[7] Paštut aiheuttivat ajoittain ongelmia Intian niemimaalla hallinneelle Suurmogulien valtakunnalle, joiden hallitsijat joutuivat sotimaan esimerkiksi militanttia raušanija-liikettä vastaan 1500- ja 1600-luvulla. Toisaalta heillä oli suuri merkitys myös mogulivaltakunnan koneistossa ja erityisesti sen sotavoimissa. 1600-luvulla vaikutti myös useita suuria pašturunoilijoita, kuten Afganistanin kansallisrunoilijana pidetty Khušal Khattak, soturirunoilija 'Abd al-Rahman ja naisrunoilija Nazo Tokhi. Paštun kielestä alkoi muodostua kirjakieli, mutta sen merkitys ei kuitenkaan ohittanut perinteisempää persian kieltä.^[8] Myöhempi mogulivaltakunnan ja sen kilpailijan safavidien persian heikentyminen mahdollisti itsenäiset paštuhallitsijat. 1700-luvun alussa paštujen Ghelzai-heimon Hutak-dynastia hallitsi Afganistania ja osia Persiasta.^[9] Hutak-dynastia kärsi tappion Nadir Šahille, jonka kuoleman jälkeen nuori Abdali-ylimys Ahmad Šah Dorrani perusti Dorrani-valtakunnan. Afganistanilaisessa historiankirjoituksessa häneen viitataan usein paštujen yhdistäjänä.^[10]

Ahmad Šahin valtakunta oli muodoltaan löyhä paštuheimojen yhteenliittymä. Niin sanotun suuren pelin aikana valtakunnasta eli nykyisestä Afganistanista tuli puskurivyöhyke Venäjän ja brittien hallitseman Intian välillä.^[11] Vuonna 1893 solmitussa Durand-linjassa emiiri 'Abd al-Rahmanin ja brittien välille vakiintui raja, joka jätti suuren osan paštualueista brittien hallitsemaan osaan.^[12] 'Abd al-Rahman vakiinnutti valtaansa siirtämällä paštuheimoja hazarojen maille Hazaradžatiin ja turkkilaisten kansojen ja tadžikkien perinteisille maille Pohjois-Afganistaniin.^[13] Britit tekivät osasta aluetta puskurivyöhykkeen, jota hallitsivat autonomiset heimot. Alue tunnettiin yksinkertaisesti Heimoalueina ja sittemmin Pakistanin heimoalueina.^[12] Brittien luopuessa Intiasta 1940-luvulla nostettiin esiin ajatus niin sanotusta Paštunestanista eli paštujen valtiosta. Intian jakaantuessa provinssit saivat äänestää liittymisestä Intiaan tai Pakistaniin, jolloin paštualueelle haluttiin vastaava vaihtoehto itsenäisyydestä tai liittymisestä Afganistaniin. Britit eivät kuitenkaan taipuneet, vaan Heimoalueiden ja Luoteisprovinssien (nyk. Khyber Pakhtunkhwa) vaihtoehdoiksi jäi liittyminen muslimienemmistöiseen Pakistaniin.^[4]

Paštut voidaan jakaa heimoihin, ja heimorakenne on säilynyt vahvana nykypäivään saakka. Heimorakenteen tärkein tekijä on sukulaisuussuhde, ja kutakin heimoa määrittää periytymislinjat, joiden kautta kukin ryhmä polveutuu yhteisestä esi-isästä. Heimoja pienempiä ryhmiä ovat klaanit, alaklaanit ja edelleen perheet. Heimot voivat muodostaa myös suurempia heimokonfederaatioita. Tärkeä tekijä paštujen identiteetissä on paštunwali-niminen kunniakäsitys. Paštunwalin kaltaisen kunniakäsitykset ovat suhteellisen tyypillisiä paimentolaiskansoille, ja paštunwali painottaa esimerkiksi vieraanvaraisuuden ja turvapaikan loukkaamattomuuden tärkeyttä.^[5]

Uskonnoltaan suurin osa paštuista on sunnimuslimeja. Jotkin alaheimot harjoittavat myös islamin toista suurta suuntausta šiialaisuutta. Paštujen nykyinen pääelinkeino on maanviljely, mutta paimentolaisuudella on ollut historiallisesti huomattava merkitys. Afganistanin puolipaimentolaisesta väestöstä käytetään nimitystä kuči, ja heistä huomattava osa on taustaltaan paštuja.^[5]

• Andrei Sergejeff: Afganistanin historia: Silkkitietä kulttuurien risteykseen. Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-219-4

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paštut Wikimedia Commonsissa