Ufoaalto

Ufoaalto on ufologian terminologian mukaan kausi, jolloin ufoja nähdään tavallista enemmän. Ufoaalto kestää tyypillisesti korkeintaan muutaman kuukauden ja rajoittuu monesti tietylle alueelle. Silti on viitteitä ufoaaltojen leviämisestä ajan mukana yhä laajemmalle alueelle. Ensimmäinen ufoaalto alkoi Yhdysvalloissa 1947, kun lentäjä Kenneth Arnold ilmoitti nähneensä veteen heitetyn teelautasen tavoin liikkuvia litteitä lentäviä esineitä. Siitä alkoi valtava ufoaalto, joka kesti kesä-heinäkuun 1947, mutta sitten raporttivirta sammui äkkiä, ja 1948 oli ufoton vuosi.^[1]

Epäilijöiden mielestä ufoaallot ovat tiedotusvälineiden synnyttämiä. Kun ufoista kerrotaan lehdissä, radiossa tai televisiossa, ihmiset tarkkailevat taivasta "sillä silmällä" ufoja etsien ja ilmoittelevat kaiken vähänkin ufoja muistuttavan. Toiset taas sepittävät juttuja piloillaan. Kun tiedotusvälineen käsittelevät ufoja aikansa, ihmisten mielenkiinto ufoihin lopahtaa eivätkä he viitsi tarkkailla taivasta ja keksiä piloja.^[2].

Todella suuria ufoaaltoja oli 1947, 1950, 1952, 1954, 1957, 1964–1965 jatkuen vuoteen 1969, 1969-1971, 1973–1974, 1978-1979, 1980-1981, 1990 ja 1995.^[3][4][5]

Kun tutkitaan uforaporttien havaintokäyrää, varsinkin Marsin ja myös Venuksen etäisyys korreloivat ufohavaintoraporttien määrän kanssa.^[4]

Yhdysvaltain ja maailman ensimmäinen suuri ufoaalto alkoi Kenneth Arnoldin ufohavainnosta 1947. Ufoja nähtiin sinä päivänä jälkikäteen saatujen tietojen mukaan muuallakin, yhteensä 20 kappaletta.^[6] Kesäkuun 22. päivään mennessä havaintoja oli tehty 1-4 päivässä. Aalto alkoi nousta 23. keskuuta. Arnoldin jälkeisenä heinäkuun loppupäivinä nähtiin 8-20 ufoa päivässä. Heinäkuun 1. nähtiin 25, heinäkuun 3. 35 ja heinäkuun 4. 90, heinäkuun 5. 77, heinäkuun 6. 155 ja huipussa heinäkuun 7. päivänä tuli 162 raporttia. Aalto loppui nopeammin kuin oli alkanut. Heinäkuun 8. tuli 90, heinäkuun 9. päivänä 24 ja heinäkuun 10. päivänä enää 10 raporttia. Heinäkuun 11-13. päivänä tuli enää 4-6 raporttia päivässä. Aalto oli sammunut heinäkuun 14. päivänä, jolloin tuli 1 raportti, seuraavana päivänä tuli 2 raporttia.

Ranskan ufoaalto 1954 alkoi kaukohavainnolla 23.8.1954 kello 1.00. Liikemies B. Miset näki tähtikirkkaalla ilmalla valtavan sikarinmuotoisen aluksen, josta irtosi kiekkomaisia aluksia. Ufologien mukaan kyse oli emäaluksesta, josta lähti pienempiä aluksia lennoille. Ilmiön näki eri puolilla kolme muutakin havaitsijaa. Ufot laskeutuivat maahan, ja laskeutumisin liittyi humanoideja, ufojen ohjaajia. 15-23. syyskuuta 1954 tuli lähi- ja laskeutumishavaintoja 3 kappaletta. Lähihavainnossa ufon väitetty etäisyys oli muutamia kymmeniä metrejä tai vähemmän. Vastaavan pituisena aikana ufoaallon huipulla tuli lähihavaintoja 44 havaintoa viikossa. Ufoaalto lopahti melko jyrkästi pudoten ja värähdellen 13-30. lokakuuta. Marraskuussa tuli enää alle 2 raporttia viikossa.^[7]

Tämän ufoaallon yhteydessä tuli runsaasti raportteja ufojen laskeutumisista ja niiden yhteydessä havaituista humanoideista. Ranskalainen ufo-ilmiön tutkija Jacques Vallée teki erityisesti näistä havainnoista analyysin, johon tuli 200 havaintoa. Analyysi käsitti muun muassa havaitsijat itsensä, sijainnit, havainnon ajankohdan jne. Valleée tiivisti johtopäätöksensä siihen, että havaitsijat olivat "miehiä, naisia ja lapsia. Useimmat kävivät vakituisessa työssä ja olivat monasti vastuunalaisessa yhteiskunnallisessa asemassa ja havaitsivat epätavallisen ilmiön suorittaessaan jokapäiväistä tehtäväänsä tavanomaisessa ympäristössä." ^[8]

Ufoaalloissa näkyy joinakin vuosina 2-3 vuoden jakso. On myös hahmotettu 15, 26, 61 kuukauden, 5 ja 7 vuoden jaksoja.^[9][10]

Amerikkalaisen ufojärjestö NICAP:in mukaan seuraavat olivat ufoaaltoja:^[1][11]

• 1947 Kesä-elokuussa Yhdysvalloissa ja Kanadassa, lähinnä Länsi-Yhdysvalloissa^[12], alkoi kahden viikon kuluttua Kenneth Arnoldin "ensimmäisestä ufohavainnosta".

• 1950 ensimmäisellä puoliskolla Yhdysvaltain Keskilännessä, lännessä ja Lounais-Yhdysvalloissa ja myös Ranskassa^[13]
• 1951 Saksassa ^[14]
• 1952 Heinä-elokuussa itäisessä Yhdysvalloissa, lähinnä pääkaupungin Washingtonin seudulla. Heinäkuussa Yhdysvalloissa tuli 536 uforaporttia.
• 1952 Syys-lokakuussa Euroopassa, Italiassa
• 1953 Kreikassa, Turkissa
• 1954 Huhti-joulukuussa maailmanlaajuinen
• 1954 Lokakuussa Länsi-Euroopassa, varsinkin Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa^[15], ufojen päälentosuunnat lännestä/pohjoisesta etelään ^[16]. Euroopan ufoaalto levisi Välimeren eteläpuolellekin.
• 1954 Etelä-Amerikassa
• 1955 Elokuussa keskilännessä Yhdysvalloissa
• 1957 Joulukuussa Yhdysvaltain keskilännessä, Lounais-USA:ssa Yhdysvaltain Levellandin ufoyö
• 1957 Etelä-Amerikan ufoaalto
• 1959 Tyynellämerellä, Australiassa, Uudessa-Guineassa, Uudessa-Seelannissa
• 1960 Pohjois-Kaliforniassa
• 1962 Maaliskuussa, heinä-elokuussa Argentiinassa
• 1962 Syyskuussa New Jerseyssä.
• 1964-1965 ^[5] Ranska, Yhdysvallat, Etelä-Amerikka

Yhdysvalloissa mm Socorron ufotapaus 24,4,. 1965

• 1965 USA, New Hampshire ja Ranska, Etelä-Amerikka
• Neuvostoliitto, Kazakstan 1965
• 2. - 3. 8. 1965 Tuhannet ihmiset näkivät Yhdysvalloissa ufoja Dakotasta Meksikoon ulottuvalla laajalla alueella^[17]
• 1967, myös Suomessa lähinnä Pohjois-Suomessa, muttei niin keskittyen kuin vuoden -71 aallossa
• 1969-1971, jolloin myös Suomen Pudasjärven ufoaalto oli huipussaan tammikuussa 1971, merkittävin ufotapaus oli tammikuun Saapungin valopalloon liittyvä "tiskivesitapaus"
• 1973 loppukesällä ja syksyllä Yhdysvalloissa
• Baltian bolidiin liittyvä 1976 Venäjällä
• Maaliskuussa 1977
• Karjala-Moskova 1977-1978
• Italia 1977-1979, todellinen huippu vuoden 1978 lopulla
• 1978 Italia, Neuvostoliitto, Uusi-Seelanti, Skotlanti, Israel, Etelä-Amerikka
• 1980-1981 Etelä-Amerikka, ja mm Etelä-Skotlanti Isossa-Britanniassa, Ruotsissa lähinnä valopalloja 70 kpl elokuusta 1980 maaliskuuhun 1981
• 1983 Virossa, Liettuassa ja Ukrainassa
• 1983-1984 Norja, Yhdysvalloissa New Yorkin seuduilla mm V-muodossa lentäviä valoja
• marraskuu 1989 - huhtikuu 1990 Belgia tummia kolmiomaisia ufoja, joissa valoja
• 1990-1993 Rääkkylän ufoaalto Pohjois-Karjalassa
• Kesä-elokuussa 1995
• Iso-Britannia 2005^[18]
• Australia 2006
• Yhdysvallat elokuu 2011^[19]
• Puola 1990 - luku, sekä uusia havaintoja että esiin tulleita aikaisempia tapauksia ^[20]

Tarkoin salatun U 2 - vakoilukoneen lennot alkoivat Yhdysvalloissa 1955. 1995 CIA julkisti arvionsa, jonka mukaan liikennelentäjien ja lennonjohtajien ilmoittamien ufojen määrä kasvoi tällöin merkittävästi. Mutual Ufo Network (MUFON) - järjestön tutkija, fysiikan tohtori Bruce Maccabee arvioi tiedontantoa.^[21]

CIA:n tuolloisen sisäisen arvion mukaan jopa puolet tai enemmän havainnoista olisi ollut U 2 - koneiden lentoja 1960 - luvun alkuun saakka. Edelleen havaintojen määrän selittäisi U2:n tähän aikaan hopeanvärinen maalaus, joka sopivissa olosuhteissa heijasti runsaasti auringonvaloa. Tämä saattoi tapahtua hämärässä Auringon laskettua tai ollessa nousussa sillä kone lensi säännöllisesti n. 20 km:n korkeudessa. ^[21] Arvio johti harhaanjohtavien ja tahallisesti virheellisten selitysten antamiseen julkisuudessa.

Larry Hatch suoritti 14000:ään, useasta lähteestä kerättyihin havaintoihin perustuvan tietokoneanalyysin, mihin sisältyivät myös Blue Book- projektin keräämät havainnot, jotka olivat jääneet selittämättä. Tilastot eivät ilmaisseet merkittävää nousua havaintojen määrässä U2 - lentojen alettua. Päivänvalossa kone olisi ollut mahdoton havaita käytetyistä lentokorkeuksista, joissa se ei jättänyt paljastavaa tiivistymisjuovaa.

On esitetty, että Blue Book - tutkimusprojekti olisi ollut vakoilukoneiden lentojen peittelyorganisaatio.^[22]

Yksin Blue Bookin arkistojen analysointi 1955 Heinä- ja Elokuussa osoittaa ufo-havaintojen määrän laskeneen lentojen alkamisen aikaan.^[21] Lentoja edeltävältä 6 kk:n jaksolta tehtiin 316 havaintoa ja 6 kk jälkeen 326 havaintoa. U 2 ainoana kasvua selittävänä tapahtumana kattaisi 3 % havainnoista jälkimmäisessä jaksossa.^[21]

CIA:n osuus ufo-ilmiön selvittelyssä on ollut tunnettu vuodesta 1978 jolloin se luovutti oikeudenkäynnin jälkeen tiedonvapauslain nojalla 900 sivua asiakirjoja. 1960 - luvun alusta lähtien koneet alettiin maalata mustiksi ja myös muita naamiovärejä käytettiin.

Etelä-Amerikassa on perinteisesti nähty runsaasti ufoja varsinkin maan vuorisissa osissa.^[5]