Finnish Quotes

“It [discovering Finnish] was like discovering a wine-cellar filled with bottles of amazing wine of a kind and flavour never tasted before. It quite intoxicated me.”
― J.R.R. Tolkien

“It’s only the sea,’ said Moomintroll. ‘Every wave that dies on the beach sings a little song to a shell. But you mustn’t go inside because it’s a labyrinth and you may never come out again.”
― Tove Jansson, Comet in Moominland

“Lentokonesuihkuturbiinimoottoriapumekaanikkoaliupseerioppilas (technical warrant officer trainee specialised in aircraft jet engines)”
― Tarja Moles, Xenophobe's Guide to the Finns

“töissä esimies kysyy miksi en
kaada kahviin maitoa

puhuu ymmärtävästi alaistensa poissaoloista
perhesyistä

ei ymmärrä että perhesyy se on sekin että

perhettä ei ole”
― Arno Kotro, Sanovat sitä rakkaudeksi

“On vain epätäydellisyyttä, jossa on ripaus iloa.”
― Salla Simukka, Viimeiset

“Myöhäisteollisessa sivilisaatiossa ihmisen ahdinko on muodostunut niin pahaksi että maailmanlopun visiot alkavat näyttää kiinnostavilta vaihtoehdoilta: globaalin katastrofin katseleminen sykähdyttää sivilisoituneen elämän surkastuttamaa ihmissydäntä”
― Harry Salmenniemi, Runojä

“Tämä olen oppinut suomalaisista: heille kaunein kukka on peruna.”
― Jukka Viikilä, Akvarelleja Engelin kaupungista

“Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan?”
― Jukka Viikilä, Akvarelleja Engelin kaupungista

“Ja joskus vielä ostaisin Miholle oman ilmalaivan ja tusinan täysiverisiä hevosia ja lakritsitehtaan ja kaikkien Aurosian hylättyjen rautatieasemien valtavat kellot.”
― Siiri Enoranta, Josir Jalatvan eriskummallinen elämä

“Tiedättekö mikä ero on amatöörillä ja ammattilaisella? No se, että amatööri ei malta millään lopettaa, mutta ammattilaista ei saa millään edes aloittamaan.”
― Tapio Rautavaara

“Parasta olisi vain halata ystäviään, ikään kuin aina viimeistä kertaa, ja olla pahoillaan.”
― Jukka Viikilä, Akvarelleja Engelin kaupungista

“Elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa

minä rakastan hitaita aamuja suurten maalattujen
pintojen hiljaisuutta yöllisten valojen pirstomaa
valtatietä opiskelijaneitoja joilla on housuissa
latinalainen amerikka vanhoja ukkoja jotka
imeskelevät sanaa kuin oopiumia pikkulapsia jotka
palvovat pääskysiä minä rakastan repaleisia kirjoja
lehtilukusalien vihjauksenomaista kahinaa kahviloiden
onnittelevaa pöydänaluskieltä liikenteen melun
kattamien puistojen häirikkökansalaisia villien
voihkivien schnittkeviulujen melankolista onnea
minä rakastan sinua kuin pappi joka pitää
pappilastaan kynsin hampain kiinni

(Alunperin: Sankareita ja silmänkääntäjiä, Kööpenhamina 1988)”
― J.K. Ihalainen, Eurooppalainen kuolemankirja: Valitut runot

“Kosketus piirtää ihmisen ääriviivat, tekee jokaisen itselleen näkyväksi.”
― Minna Rytisalo

“Painoin pääni pulpettia vasten ja ajattelin että tämä koulu oli valtava leivinuuni jossa paistettiin laudaturylioppilaita, muita ei hyväksytty; tiesin että epäsosiaalisia, epäsosiaalisiksi leimattuja, savustettiin koulusta, keskiluokilla kun en vielä ollut "yli yhdeksikön mies" oli minuakin uhkailtu, ja minä muistin sen naapurin pojan jonka kaikki numerot oli opettajien yhteisestä sopimuksesta pudotettu, jonka keskiarvo oli juuri ja juuri laskenut lukioonpääsyrajan alle, jonka tiedettiin käyttävän huumeita. Meidän koulumme oli suljettu yhteisö, en tuntenut enää juuri ketään sen ulkopuolelta, tunsin pelkästään eliittiperheiden lapsia, eliittivanhempia, eliittikoulun opettajia, vain Jonna häilyi mielessäni jonakin saavuttamattomana poikkeuksena ja Nenekin oli eri asia. Olin opettajia vastaan, joskus, sittenkin vain harvoin, enhän kumminkaan yrittänyt muuttaa mitään, vaivihkaa asenteeni muotoutuisivat koulun asenteiden mukaisiksi, minusta tulisi kunnon kansalainen niin kuin joka helvetin idiootista tässä koulussa. Vanhempani olivat lääkäreitä, hienoista rikkaista perheistä kumpikin, äiti oli käynyt tätä samaa helsinkiläistä koulua jota minä nyt olin lopettelemassa, jopa isoäiti oli tässä samassa laitoksessa opetettu löyhyttelemään pitsinenäliinaa oikealla tavalla. Tällaisista vaikutteista oli peräisin minun keskeneräinen maailmankatsomukseni, en välittänyt mistään, paitsi tytöistä joita parhaan taitoni mukaan metsästin leveään sänkyyni. Kävin koulua koska minut oli sinne pikkupoikana passitettu, haavelin lääkärin urasta, en tiennyt miksi haaveilin mutta haaveilin kumminkin; koska minulle ei ollut kovinkaan vaikeaa menestyä koulussa sain pontta haaveilleni, ylpistyin, käytin "älykkyyttäni" hyväkseni tyttöihin vaikutusta tehdessäni, niin kuin Sannaan joka taisi pitää minua suurenakin nerona, ja minä syytin koulua enkä tiennyt oliko sekään oikein.”
― Harri Sirola, Abiturientti

“Kun me kesäyönä käymme kauniisiin lehtoihin ja järvien rantaniityille vihollinen on aina vieressämme, ja kun me soudamme tai purjehdimme järvillä suomalainen paholainen on jo kimpussamme. Kun me istumme hiljaa ruokapöydässä me tiedämme että vihollinen on tuolla pöydän alla, ja iltaisin parvekkeella ihaillessamme iltaruskon verenkarvaista rusotusta se tähyilee jo silmiämme ja korviamme. Täällä, tuolla ja kaikkialla – tuo Suomen kirous on aina läsnä. Se on hyvin pieni, väriltään sellainen että sitä tuskin erottaa, se on ovela ja viekas eikä pahaa-aavistamaton ulkomaalainen lainkaan tajua että kohta tuo alituinen ja miltei näkymätön seuralainen tulee ja vie mennessään mukavan olon ja miltei raunioittaa koko elämän. Tuota kurjimusta kutsutaan ruotsiksi nimellä mygga; suomeksi se on itikainen”
― Ethel Alec-Tweedie, Through Finland in Carts

“ja sitten tuli tämä
draama-addiktio

me katsomme elämää
teatterikiikareilla

tulemme toistemme piikittelystä
riippuvaisiksi kuin

paatuneet narkomaanit

kultainen keskitie

liian kallis kuljettavaksi”
― Arno Kotro, Sanovat sitä rakkaudeksi

“But don't worry; almost no one in this ship speaks System English and she isn't one of the few. They talk their 'secret language' -- only it isn't secret; it's just Finnish.”
― Robert A. Heinlein, Citizen of the Galaxy

“Ennen Valtio-niminen yritys tarjosi vakaan mutta kapean leivän. Nyt valtion firmat ovat palmioita, destioita ja postikin mikä lie itella. Kun posti lakkautetaan, Jarmo saa potkut. Se on tragedia. Mutta kun Itella reagoi markkinaympäristön muutokseen niin se onkin paljon nätimpi homma, ja mahdoton ymmärtää.”
― Miika Nousiainen, Metsäjätti

“Pitäisi lähettää saattue luomaan järjestys provinssiin, mutta minulla on täällä apunani vain hintelä ylioppilas, joka tuli juuri vesilasillisesta pahoinvoivaksi.”
― Jukka Viikilä, Akvarelleja Engelin kaupungista

“Onko tämä Ryssänmaa vai helvetti?" Miikael kysyi suoraan.
-"Yhtä kaikki, tämä on Oulu", rouva saarnaja sanoi ja päästi ison naurun.”
― Anu Kaipainen, Arkkienkeli Oulussa

“Sillä sinunlaisesi hullut ja lapsenmieliset ovat rahan ja pelon lisäksi tsaarin ja kunnkaan ainoa toivo. Ja muita ystäviä meillä ei juuri olekaan paitsi liehakot.”
― Anu Kaipainen, Arkkienkeli Oulussa

“Iloitse siis sinä, Schaggin Leena, iloitse niin kauan kuin ilon aikaa riittää.”
― Anu Kaipainen, Arkkienkeli Oulussa

“Ei edes yksinäisyys tule yksin.”
― Henrik Tikkanen

“Joskus tuntui etten olisi voinut löytää mitään täyttymystä ennen hautaa, sehän oli lopullinen päämäärä, muu oli vain välivaihetta, ja tammikuun alussa tunsin joutuneeni kokonaan tuon välivaiheen armoille, pelkäsin ylioppilaskirjoituksia ja olin ajanut itseni emotionaaliseen katastrofiin.”
― Harri Sirola, Abiturientti

“Miksi minun olisi pitänyt lukea? Tietysti jotta pääsisin korkeakouluun, jotta minusta tulisi kunnon kansalainen. Vanhempani olivat molemmat lääkäreitä, niin, mutta ihmisiä kai he silti olivat eivätkä mitään riistäjäluokan petoja; tottahan he tienasivat enemmän kuin monet muut mutta eivät he upporikkaita olleet, tavallisia sairaalalääkäreitä jotka ruikuttivat reaalipalkkansa putoamista kun joskus luotua "herran" elintasoa oli niin vaikea säilyttää, eikä se mistään muusta kiikastanut kuin että menoja oli enemmän kuin tuloja, tuloja oli tarpeeksi, menoja oli liikaa. Vaikka vanhempani joskus, luullakseni, yrittivät opettaa minua nöyräksi, ymmärtäväksi (äiti jopa äänesti demareita) väijyi vanha vauraus kaikkialla: perintöosake Merikadulla, sataviisikymmentä neliötä, suvussa muinoin vaikuttaneelta suurliikemieheltä meillekin yltäneillä arvopapereilla hankittu kesämökki Kirkkonummella.”
― Harri Sirola, Abiturientti

“Minulle romantiikka tarkoittaa Shelleyä ja Keatsia, sonetteja ja anarkismia, pilviä ja vuoria ja kreikkalaisia uurnia. Siskolleni romantiikka taas on enemmän Ed Sheeranin ja Justin Bieberin osastoa, rakkaudentunnustuksia ja viinilasiin itkeskelyä, Ei sillä, että sinä olisi mitään vikaa, en vain ole sitä tyyppiä.”
― Niina Mero, Englantilainen romanssi

“Basil Worthington näytti juuri siltä kuin Oxfordin kirjallisuustieteilijän pitikin näyttää. Hänestä huokui jotain lyyrista ja monimutkaista, ja hänen hajamielinen olemuksensa vaikutti vain korostavan sitä, että hänen päässän risteili niin monia viisaita ajatuksia kerralla, ettei hän millään ehtinyt jäsennellä niitä kaikkia. Hän kirjoittaisi ostoslistansa sonettimuotoon, ja hänen taskustaan putoilisi ylimääräisiä säkeitä, kuluneita adverbeja ja tarpeettomia liiitepartikkeleita hänen jälkeensä. Hän oli kirjallisuutta luihin ja ytimiin, kellastuneita hihansuitaan ja tummasankaisia silmälasejaan myöten.”
― Niina Mero, Englantilainen romanssi

“Minun Englantini oli äänettömissä kirjastosaleissa, salaisissa puutarhoissa, hiljaisilla sivukaduilla ja kellarikerroksissa. Heli raahaisi minua perässään pubista toiseen, häliseviin ostoskeskuksiin ja marketteihin, ja hän puhuisi koko ajan, niin kovaa etten kuulisi satakieliä ja aristokraattisella aksentilla säätä pohtivia vanhempia herrasmiehiä.”
― Niina Mero, Englantilainen romanssi

“Ajatus jäi sanomatta. Menneet olivat menneitã, turha niillä oli itseään vaivata. Nainen oli kuitenkin mukautuva kappale, joka asettui sille paikalle joka hänelle annettin. Hän venyi ja taipui ja muokkautui vaimoksi ja äidiksikin, kasvoi sielusta, sisältä, joka puolelta. Hän antoi myöten kuin rannan paju mutta oli myös yhtä sitkeä. Hän versoi ja kasvoi ja kurottui sellaiseen, johon hänen ei uskottu yltävän, täytti vaaditut roolit ja ylitti ne. Sitä paitsi anteeksianto oli vaikeaa, mutta hän oli onnistunut siinä.”
― Minna Rytisalo, Rouva C.

“Pukeuttuansa, hän astui peilin eteen ja aivasti jälleen niin kovaa, että juuri siihen aikaan akkunan alle tullut kalkkona — akkuna näet oli matalalla maasta — rupesi äkkiä palpattamaan jotakin hyvin nopeasti omalla kummallisella kielellään. Se tahtoi kai sanoa niin paljon kuin: >>terveeksi!>> johon Tshitshikow vastasi >>mene hiiteen!>>”
― Nikolai Gogol, Dead Souls