Kesäloma on ohi ja kesäkirja luettu! Umberto Econ Ruusun nimi: 624 sivua 1300-luvun luostarielämää, murhia ja ihan pikkuisen seksiä (enemmän selibaattia). Pohdintaa elämästä, ikuisuudesta, haluista ja naurusta.
Kirjan minäkertoja on nuori noviisi, Adson, joka nyt jo vanhuksena muistelee nuoruutensa matkaa fransiskaanimunkki William Baskervillen seurassa italialaiseen benediktiiniluostariin. Baskervillen päättelytaito on kiehtovaa ja erityisen kiinnostavaa siksi, että mestari on aina valmis muuttamaan mieltään ja totuus (tai ainakin joku totuuksista) löytyy useiden mahdollisuuksien joukosta. Filosofisemmalla tasolla romaani tuo rinnakkain erilaisia tapoja tarkastella maailmaa: tarinan edetessä tapaamme muun muassa inkvisiittorin, apotin ja erilaisia koulukuntia edustavia munkkeja. Teos vilisee viittauksia muihin kirjoihin ja nykypäivän sekä menneisyyden todellisiin henkilöihin. Kertomuksen lomassa keskustellaan Aristoteleestä, islamilaisista oppineista ja muusta - keskeiseen osaan kohoaa luostarin kiehtova kirjasto ja erityisesti yksi salaperäinen kirja sen kätköissä.
Hic sunt leones. Täällä ovat leijonat.
Juoni etenee ja munkkeja murhataan, joskaan kirjan ydin ei ole dekkarimaisuudessa vaan ideoilla ja ajatuksilla leikittelyssä, ja ehkäpä myös historian popularisoinnissa. Itsekin jonkinmoisessa uskonnollisessa yhteisössä eläneenä minua hauskuutti luostarin henkilögalleria ja vinksahtaneet väittelyt opillisesta puhtaudesta. Kyllä, kaikenlaisia ja kaikenmoisin motiivein varustettua tyyppiä sinne eksyy, eikä kaikki ole aina niin hurskasta kuin päälle päin näyttää.
Minua tämä siis viihdytti. Mutta kaksi vuotta sitten Salla valitsi saman kirjan kesäromaanikseen, eikä hän tykännyt siitä yhtään! :D Jos siis haluatte lukea kriittisemmän arvion, tsekatkaa linkki. Itseni kanssa enemmän samoilla linjoilla oli Amma Savosta.
*****
"Entä te", sanoin lapsellisen itsepäisesti, "ettekö te koskaan erehdy?"
"Useinkin", hän vastasi. "Mutta sen sijaan, että tekisin vain yhden erehdyksen, teen niitä monta. Sillä tavalla mikään niistä ei saa minua orjakseen."
(s. 388)
